Toivon ja tiedon jano

ALS-potilaan elämä on kilpajuoksua aikaa vastaan, eikä lääketieteellä ole tarjota paljon. Toivoa haetaan koevaiheessa olevista lääkkeistä.

Motoneuronitauti ALS on pelottava vastustaja. ALS eli amyotrofinen lateraaliskleroosi on liikehermoja tuhoava sairaus, joka varsin nopeasti johtaa puhe- ja liikuntakyvyn menetykseen.

Sairauteen ei toistaiseksi ole parannuskeinoa, sillä hermostosairauksien mekanismeja tunnetaan vielä huonosti. Moni ALS-potilas kokeekin diagnoosin jälkeen, että heidät lähetetään kotiin kuolemaan. Sairaanhoitopiirien neurologit kohtaavat ALS-potilaita verrattain harvoin, ja hoidossa keskitytään helpottamaan oireita erilaisin apuvälinein.

Netti avaa kuitenkin tutkimustietoa maallikoillekin. Moni potilas ja omainen perehtyy ALS-tutkimukseen itse etsiessään mahdollista apua.

Kun porilainen Riku Mattila sai ALS-diagnoosin vuonna 2012, sairaanhoitopiirin neurologilla ei ollut tarjota paljonkaan. Siksi hän hakeutui Helsinkiin ALS-spesialisti Hannu Laaksovirralle, jonka johdolla hän aloitti ainoan Suomessa markkinoilla olevan ALS-lääkkeen rilutsolin käytön.

Rilutsoli suojaa hermosoluja sairauden alkuvaiheessa, mutta ei pysäytä sairauden etenemistä. Kaikki eivät halua sitä käyttää, koska se myös pahentaa oireita.

Riku Mattila ei jäänyt odottamaan kohtaloaan, vaan alkoi perehtyä kirjallisuuden ja tutkimusten avulla sairauteensa ja sen hoitomenetelmiin. Selvisi, että ALSiin on tarjolla paljon muitakin hoitoja – jotkut huuhaata, mutta myös jo jonkin verran tutkittuja, lupaavia lääkkeitä.

Lääkeasioista kiinnostui myös Heikki Holmström, kun hänen vaimonsa ALS-diagnoosi varmistui kesällä 2015. Kuluneen vuoden ajan Holmström on käyttänyt tarmonsa selvittääkseen, mikä voisi olla vaimoa auttava hoito ja miten sellaista voisi saada.

Eräs toivoa herättävä ALS-lääke on metyylikobalamiini. Se on B12-vitamiinin muoto, jonka on todettu hidastavan ALSin etenemistä jopa kahdella vuodella, jos hoito aloitetaan varhain.

Rilutsolin tavoin metyylikobalamiini estää hermosolujen tuhoutumista. Purkkivitamiinin nauttiminen ei riitä, vaan tutkimuksen mukaan sopiva annoskoko on 50 mg metyylikobalamiinia injektoituna lihakseen kaksi kertaa viikossa.

Injektoitavaa vahvaa metyylikobalamiinia käytetään Yhdysvalloissa ALSin hoidossa. EU:n alueella näin vahvaa pitoisuutta ei valmisteta, eikä tuotetta saa tuoda myyntiin Yhdysvalloista.

Ongelma on, että EU:n markkinoille voivat päästä vain lääketuotteet, joiden tehosta, turvallisuudesta ja laadusta on riittävä tutkimusnäyttö. Yhdysvalloissa metyylikobalamiinia valmistavat tietyt apteekit ex tempore –valmisteena lääkärin määräyksestä. Sillä ei siis ole Yhdysvalloissakaan myyntilupaa eikä sikäläisen lääkevalvontaviranomaisen hyväksyntää.

Kyse on sekä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) että lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan laadunvarmistuksesta. Metyylikobalamiini on liuoksena kylmäsäilytystä vaativa, valonarka tuoretuote, joka säilyy vain kolmen kuukauden ajan.

- Myyntiluvan saaneen lääkkeen seuranta on koko valmistus- ja myyntiketjun ajan tarkkaa.  Ex tempore –valmisteiden kontrolli ei ole yhtä tarkka, sanoo Fimean yliproviisori Sami Paaskoski.

Fimean lääketurva- ja informaatio-osaston päällikkö Liisa Näveri kertoo, että japanilainen lääketehdas Eisai, joka tutki injektoitavaa metyylikobalamiinia, veti lopulta myyntilupahakemuksensa pois puutteellisen tutkimusnäytön takia.

Jos metyylikobalamiinihoito kiinnostaa, voi matkustaa Yhdysvaltoihin, käydä siellä lääkärillä ja saada reseptin. ALS-potilaiden matkustaminen on kuitenkin vaikeaa - ja kenellä ylipäänsä on varaa lentää kolmen kuukauden välein toiselle manterelle lääkettä hakemaan?

Miksi metyylikobalamiinia ei voisi valmistaa EU:n alueella, jopa Suomessa? STM ja Fimeakin ovat etsineet ratkaisua kysymykseen, mutta sopivaa annoskokoa ei ole löytynyt miltään EU:ssa toimivalta valmistajalta.

Elokuussa Ruotsista löytyi valmistaja, joka tekee tuotetta 10 mg:n annosvahvuudella, mutta ei ainakaan vielä voimakkaampaa liuosta. Sen hankinta onnistuu Fimean erityisluvalla suomalaiseen apteekkiin.

Heikki Holmström on ollut yhteydessä paitsi lääketehtaisiin ja lääkkeiden maahantuojiin, myös suomalaisiin apteekkeihin, jotka valmistavat tuotteita itse.

- Apteekkien mukaan riittävän puhdasta raaka-ainetta ei ole löytynyt. Jostain ne amerikkalaisetkin apteekit sitä kuitenkin saavat. Voisiko sitä kysyä suoraan heiltä, Holmström pohtii.

Hän on kärsimätön, koska asialla on kiire. Kiire on suuri haaste ALSin hoidossa: ALS-potilaat elävät noin kahdesta viiteen vuotta diagnoosin saamisen jälkeen. Hermosoluja suojaava lääkitys on sitä tehokkaampi, mitä aikaisemmin se aloitetaan.

Suomalaisia potilaita on elossa yhtä aikaa noin 500, ja joka kuukausi heistä kuolee noin 16. Useimmat ovat työikäisiä, mutta nuorimmat suomalaispotilaat ovat vain 14-vuotiaita.

ALS-lääkäri Hannu Laaksovirran mukaan metyylikobalamiinilla ei ole suuria sivuvaikutuksia. Japanissa tehdyn tutkimuksen ongelma oli Laaksovirran mukaan se, että positiivisia vaikutuksia nähtiin vain alle vuoden ALSia sairastaneilla potilailla. Taudin tarkan alkamisajankohdan määrittely ei ole yksiselitteistä; hermosoluja on ehtinyt kuolla jo ennen kuin ensimmäiset oireet ilmenevät.

Onkin tyypillistä, että ALS-diagnoosin saaminen viivästyy. Se asettaa haasteita myös lääkitykselle. Esimerkiksi Riku Mattila havaitsi ensimmäiset ALSiin viittaavat oireet jo pari vuotta ennen diagnoosia.

Mattilalle metyylikobalamiinista ei enää olisi hyötyä. Hän on menettänyt liikunta- ja puhekykynsä ja kommunikoi sähköpostitse silmänseurantalaitteen avulla toimivalla tietokoneella. Hän panee toivonsa siihen, että löytyy jokin uusi lääke.

Mattila käyttää itse litium-valproaattiyhdistelmähoitoa. Litium on vanha lääkeaine, jota käytetään esimerkiksi vakavan masennuksen hoidossa. Myös valproaatti on vanha mielialalääke. Jostain syystä ne yhdessä vaikuttavat erään tutkimuksen mukaan hidastavan ALSin etenemistä.

Koska molemmat lääkkeet ovat Suomessa markkinoilla, niitä voi kokeilla. Mattila onnistui löytämään yksityisen neurologin, joka tutustuttuaan Mattilan linkittämään tutkimusraporttiin määräsi hänelle litiumia ja valproaattia myyntiluvasta poikkeavaan off label –käyttöön.

Litium on myös Hannu Laaksovirran tuntema tuote. Sitä käytettiin ennen rilutsolin kanssa ALSin hoidossa Suomessakin, mutta laajoissa tutkimuksissa se todettiin tehottomaksi. Lisäksi sillä oli vaikeita sivuvaikutuksia.

- Litium-valproaatin tehosta on saatu positiivista näyttöä vain yhdessä, osanottajanmäärän vähyyden vuoksi keskeytetyssä tutkimuksessa, Laaksovirta sanoo.

Riku Mattila tietää, ettei litium-valproaattikaan ole ihmeaine, mutta hänen mukaansa siitä olisi saatava pian lisää tutkimustietoa. Hän mainitsee litium-valproaattiyhdistelmän lisäksi myös muita lääkkeitä, joita kannattaisi tutkia lisää.

Lääketutkimus on kuitenkin sekä kallista että aikaavievää; lääkkeen markkinoille pääsy vie jopa kymmenen vuotta.

Potilasjärjestö ALS-tutkimuksen tuki ry ajaa voimakkaasti suomalaisten ALS-potilaiden mahdollisuutta osallistua lääkekokeisiin. Riku Mattila on yhdistyksen varapuheenjohtaja ja Heikki Holmström hallituksen jäsen.

- Tarvitaan rahaa tutkimukseen ja lahjakkaita nuoria tutkijoita. Positiivisia asioita ovat geenitekniikan kehitys ja big data -menetelmät, Mattila sanoo.

- Ikävää on potilaiden hyödyntämättä jättäminen tutkimuskohteina. Tämä haaskaus on saatava loppumaan luomalla yhteys sairaanhoitopiirien ja tutkimusmaailman välille. Suomesta voitaisiin tehdä kliinisen lääketutkimuksen edelläkävijä, kun nykyisin olemme EU:ssa peränpitäjiä.

Useimmat ALS-potilaat ovat valmiita osallistumaan kokeisiin, sillä ne voivat olla keino löytää hoito, joka tepsii paremmin kuin nykyinen lääkitys. Joka tapauksessa osallistumalla voi auttaa tulevia ALS-potilaita.

Heikki Holmström sanoo, että Suomessa olisi hyvä toteuttaa ALS-lääkekokeita, koska täällä on suhteellisen paljon potilaita. ALS voi puhjeta täysin satunnaisesti, mutta suomalaiseen tautiperimään kuuluu myös periytyvä ALS-muoto.

Holmström tuo esiin yhdysvaltalaisen lääketehdas Genervonin GM604-valmisteen, jonka avulla yksittäisten koepotilaiden sairauden eteneminen on pysähtynyt tai se on jopa kääntynyt paranemaan. Se voi pienen otoksen takia olla sattumaakin, mutta Holmströmiin teki vaikutuksen se, että solututkimuksessa hermosolun haarakkeet olivat kasvaneet GM604-molekyylin vaikutuksesta.

Hän on kysynyt lääketehtaalta, missä vaiheessa GM604:n kehitys on.

- Se on kiinni rahasta. Pienen yhtiön strategiana on ilmeisesti saada lääke markkinoille erityisluvalla jo ennen viimeistä koevaihetta ja rahoittaa koe myynnin avulla.

Heikki Holmström on alkanut selvittää mahdollisuuksia toteuttaa GM604:n kolmannen vaiheen koe Suomessa.

- Rahoitusta lienee mahdollista hakea EU:lta, sillä GM604 on saanut EU:n harvinaislääkestatuksen, Holmström sanoo.

Lääkekokeiden järjestäminen vaatii kuitenkin muitakin resursseja kuin rahaa. Tarvitaan tutkimukseen soveltuvat tilat ja tutkimuksen toteuttavat työntekijät, tutkimuslääkärit ja -hoitajat. Ennen kokeen aloittamista viranomaiset arvioivat, onko tutkimus eettisesti ja asianmukaisesti suunniteltu ja perusteltu.

Sopivan toteuttajan löytyminen on jopa tuuripeliä: löytyykö lääkäriä, jolla on aikaa, kiinnostusta ja osaamista ryhtyä tekemään tutkimusta.

Suomessa tehdään jatkuvasti erilaisia lääketutkimuksia, mutta Fimean Liisa Näverin mukaan pieni väestöpohja on saattaa olla haaste tutkittavan potilasryhmän kokoamisessa.

Tutkimukset ovat usein monikansallisia, mutta on hyvin harvinaista, että potilas osallistuisi lääketutkimukseen ulkomailla. Näveri muistaa vain yhden tällaisen tapauksen.

ALS-spesialisti Hannu Laaksovirta tuo esiin myös potilasrekisterin puutteen. Helposti käytettävä potilasrekisteri olisi tärkeä, jos jokin kansainvälinen toimija haluaisi toteuttaa tutkimuksensa Suomessa. Nyt tiedot ovat hajallaan eri puolilla maata sairaanhoitopiireissä.

Erillistä ALS-potilaiden rekisteriä ei kuitenkaan olla rakentamassa, sillä käynnissä on suurempi muutos.

- Käynnissä on hanke kaikkien suomalaisten terveystietojen keräämiseksi samaan tietoaltaaseen. Tietoaltaan tavoitteena on myös palvella tutkimusta lain sallimissa rajoissa, eli sieltä voisi diagnoosin perusteella poimia tietyn sairauden potilaat, sanoo Turun yliopistollisen keskussairaalan harvinaissairauksien yksikön johtaja Heikki Lukkarinen.

Lukkarisen mukaan erilliset rekisterit ovat kankeita ja hankalasti päivitettäviä. Yhteinen tietokanta tuo aikanaan myös huippuasiantuntemusta lähemmäs harvinaissairaita potilaita, jotka joskus ovat kaukana sairauteensa erikoistuneista lääkäreistä.

- Nyt rakennettavat harvinaissairauksien osaamisverkostot auttavat diagnosoinnissa ja hoitopolkujen rakentamisessa, Lukkarinen sanoo.

Vaikka verkostotyö on hyvällä alulla, on tietoaltaan toteutuminen kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa.

Koska mediahuomio on etenkin Yhdysvalloissa avain myös tutkimusrahoitukseen, uusiin lääkeaihioihin liittyy usein suuria toiveita ja puheita. Hannu Laaksovirta toppuuttelee esimerkiksi GM604-innostusta.

ALSUntangled-foorumin, jonka paneeli koostuu alan lääkäreistä ja potilaista, selvityksen mukaan GM604:sta ei löytynyt juuri lainkaan vertaisarvioitua tutkimusdataa. Suuri osa lääkeaihiota koskevasta informaatiosta oli saatavilla vain yhtiön omilla nettisivuilla. Siksi GM604:n toimivuudesta on vaikea sanoa mitään varmaa.

Muistakaan ALSin tämänhetkisistä hoidoista Laaksovirta ei voi sanoa yhtään, jota vilpittömästi suosittelisi potilailleen. Lääkärillekään tilanne ei ole helppo.

- Hoitotilanteessa täytyy ymmärtää potilaan asemaa, mutta auttaa kohtaamaan se todellisuus, että mikään ei voi tätä sairautta parantaa. On ymmärrettävää, että potilaat haluavat kaiken mahdollisen hyödyn, mutta jos liikehermot ovat jo ehtineet tuhoutua, ei nykytutkimuksen valossa mikään enää niitä takaisin tuo. Se on ihan science fictionia.

Uusia, toivoa tuovia löytöjä tehdään kuitenkin yhä lisää. Se, mitä Heikki Holmström ja moni muu ALSiin perehtynyt toivoisivat jo nyt, on lääkekäytäntöjen helpottaminen compassionate use –periaatteella.

Termi tarkoittaa sitä, että hoitava lääkäri voi hankkia kuolemansairaan potilaan käyttöön parasta mahdollista lääkettä, myös kokeiluvaiheen lääkkeitä, lääkevalvontaviranomaisen erityisluvalla ja mistä päin maailmaa tahansa.

Heikki Holmströmin mielestä kyse on nimenomaan myötätunnosta: eläytymisestä kuolemansairaan ja hänen läheistensä asemaan.

- Kun hetken miettisi, miltä tuntuu, kun rakkain ihminen saa diagnoosin ja parasta lääkettä ei ole saatavilla. Tukea tälle asialle on paljon, emmekä aio antaa periksi.

Artikkelia varten on haastateltu myös Ulla Närheä sosiaali- ja terveysministeriön sosiaali- ja terveyspalveluosastolta.